Lääketieteen lisensiaatti
2022
Kaiken teknisen taidon lisäksi perustutkinnosta ja opintojen ohella tehdystä työstä sai muita jopa tärkeämpiä eväitä työhön. Pitää kuunnella, rakentaa luottamusta ja olla rehellinen – suurin osa lääkäreiden saamista valituksista liittyvät kommunikaatioon ja kohtaamiseen. Nämä vuorovaikutukseen liittyvät seikat ovat samainen syy, miksi yleislääketiede ja psykiatria vetävät minua puoleensa.
Askel kaupunginvaltuustoon
2021
Kaupunginvaltuustoon yllettiin 357 äänellä! Olen liikuttunut, että itselleni luontevin tapa ajatella ja kommunikoida sekä itsestäni löytämät arvot ovat herättäneet näin monessa luottamusta. Lupaan tehdä parhaani Turun ja turkulaisten hyvinvoinnin eteen analyyttisyydelleni uskollisena.
TYYn varapuheenjohtajana
2020
Vuosi ylioppilaskuntamme puheenjohtajistossa oli antoisa opetus luottamuksesta, vastuusta ja tilanteiden ennakoimattomuudesta. Pandemian aiheuttamien haasteiden lisäksi edustajiston keskustelukulttuuri puhututti, ja sain itsekin osani kritiikistä puolustettuani edustajiston jäsenten yhdenvertaista sananvapautta.
Vastalääkettä
2019
Olin ylpeänä seurannut opiskelijakollegoitteni aktiivisuutta ja aatteen paloa, kun juuri perustettu Vastalääke ry sai alusta alkaen monissa medioissa paljon kiitosta. Vastalääke ry perustettiin nostamaan selkeää ja kansankielistettyä terveystietoa someen virheellisten väittämien rinnalle. Ajauduin sattumalta toimintaan mukaan ja innostuin tarjoamaan haalimaani järjestökokemusta nuoren yhdistyksen toiminnan kehittämiseen hyvässä seurassa. Samalla pääsin järjestämään vuoden 2020 koulutusta (ennen koronaa), jolla rantautimme toimintaa Helsinginkin kampukselle.
TYY Terveeksi!
2018
Näin toteaa nimessäänkin lääkiksen puoluepoliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä. Lähes 4:n vuoden ajan ylioppilaskunnan edustajistossa olen päässyt harjoittelemaan opiskelijoiden edunvalvontaa, politiikan teon pitkäjänteisyyttä ja esimerkiksi vaalityötä ja äänestäjäkunnan kuulemista. Harjaannuttamaan pääsi myös neuvottelutaitoja, argumentaatiota ja retoriikkaa. Ryhmämme ajoi TYYssä opiskelijavalinnan järkevöittämistä, opiskelijoiden terveyspalveluiden kehittämistä, mielenterveyden edistämistä ja vastuullista taloudenhoitoa.
Viimeinen Candioministeri
2017
Turun lääketieteenkandidaattiseuran “Candioministeri” -pestini oli poikkeuksellinen. Rakenteilla olevaan Medisiina D:hen tarvittiin isompi henkilöstö-/opiskelijaravintola ja tähän valmistauduttaessa aiemmin omistamamme Candio oli siirtynyt Sodexon laajemmille hartioille. Taisteluistamme huolimatta uusi ravintola nimettiin Flavoriaksi. Remontin ajaksi hankin kahviautomaatin Medisiina C:n aulaan ja sain vetovastuun nettisivu-uudistuksesta. Yhteistyö Sodexon kanssa jatkuu nykyään uuden yritysyhteistyöministerin toimin opiskelijoiden edun valvomiseksi muutoksen jälkeenkin.
Valmennuskurssiopettajana
2016
2015 syksyllä minulle tarjoutui tilaisuus jakaa intohimoani luonnontieteisiin ja auttaa lääketieteelliseen hakevia ylioppilaita – tilaisuus kantaa vastuullista työtehtävää. Opetusnäytettä antaessa en osannut aavistaa, että jokakeväinen fysiikan opettajuus veisi mennessään vuosiksi eteenpäin. Olen lukuisia kertoja liikuttunut saamistani kiitoksista, mutta myös lukuisia kertoja harmistunut, etten pystynyt auttamaan yhä useampia saavuttamaan haaveitaan.
Lääkintäaliupseerikoulu
2013
Viikkoa ennen palvelukseenastumispäivää sain yllätyksekseni tietää tulleeni valituksi Turun lääkikseen. Minulle siunaantui elämäntilanne, josta valitettavan harva palvelusikäinen saa nauttia – mahdollisuus keskittyä täysin maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen ilman siviilielämän epävarmuutta. 5 vuotta lääkisopintoja vaativa RUK ei ollut optio, joten tulin käytännössä korvaleimatuksi lääkintäaliupseerikouluun, jossa pääsin vuoden ajan ruokkimaan vastuunkanto- ja opiskeluintoani.
Kuninkaantien lukio
2013
10 kilometriä poispäin vai kohti sivistystä? Vaihtoehtoina olivat Porkkalan ja Kuninkaantien lukio. Päätöstä en joutunut katumaan. Pääsin nauttimaan samanhenkisten kavereiden seurasta ja tyydyttämään sammumatonta luonnontieteiden janoa. Näiden oppitunnit usein kuluivat kuitenkin ohjelmoidessa graafiseen laskimeen matopelejä ja fraktaalinpiirto-ohjelmia. Erilaisuuttani ei kuitenkaan vieroksuttu ja lakin lisäksi lukiosta tarttui mukaan iso joukko ystäviä, joiden kanssa saa edelleen nauttia yhteisestä ajanvietosta ja stimuloivista keskusteluista.
Rummut, piano, harmonikka <3
2009
Pienenä siskoni sytytti musikaalisuuteni opettamalla kädestä pitäen soittamaan pianoa. Kehitin taitojani korvakuulolta pianon ja myöhemmin harmonikan parissa, mutta en koskaan kunnolla oppinut lukemaan nuotteja. Näistä molemmista jäi kuitenkin elinikäiset harrastukset ja edelleen opettelen viikoittain uusia radiossa kuulemiani kappaleita. Rummut taasen veivät jo yläasteelta alkaen pienille keikoille ja lääkiksessä soittelu huipentui luonnontieteilijöiden risteilyllä lämppäribändinä esiintymiseen.
Ensiaskeleet
1994
2 km järvelle, 1 km kavereille ja kaupalle, 50 metriä koululle. Söin ensimmäiset vellini, opettelin pyöräilemään ja kävin peruskouluni Kirkkonummella aivan Espoon rajalla. Äitini teki opetti samaisessa koulussa. Perheeseen kuului lisäksi kaksi vanhempaa siskoa, ja insinööri-isäni luona Helsingissä tuli käytyä säännöllisesti. Kasvaessani sain nähdä kylänkin kasvavan ja juuri opiskelemaan muuttaessani Kirkkonummen radanvartta ei monista Espoon pysäkeistä enää erottanut.