Sauli Seittenranta

Olen 31-v. turkulainen lääkäri, Turun Kokoomuksen puheenjohtaja sekä alue- ja kaupunginvaltuutettu. Toimin myös hyvinvointialueen Tulevaisuuden, tutkimuksen ja osaamisen neuvottelukunnan puheenjohtajana sekä Turun Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan varapuheenjohtajana.

Olen ehdolla jatkokaudelle Turun kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon, koska haluan jatkaa työtäni kestävän talouden, ihmisten hyvinvoinnin sekä yksilön vapautta ja vastuuta korostavan maailmankatsomuksen eteen.

Olen valtuutettuna ajanut vaalilupausteni linjaa.

Olen äänestänyt tiukempien budjettien puolesta, kannattanut kustannustehokkaita ulkoistuksia, korostanut julkishallinnon sijaan yksilöä aikaansaajana ja tehnyt aloitteen ammatinharjoittajamallin pilotoinnista aluevaltuustoon. Valitettavasti kuluneiden valtuustokausien aikana ei Suomen ja Euroopan taloustilanne ole ainakaan helpottunut, joten palveluiden ja talouden tiukalle yhteensovittamiselle on tarve jatkossakin.

Jo ennen koronaa Turku toteutti sopeutusohjelmaa. Marinin hallituksen ylimääräinen kuntamiljardi valtion velkarahaa on nyt käytetty ja kuntatalouksien peitelty todellisuus on paljastumassa. Jouduimme nielemään Turun viime syksyn budjettikompromississa kuntaveronkiristyksen 6.9 %:sta 7.1 %:iin ja kaupunki kävi juuri äskettäin yt-neuvottelut. Hyvinvointialueiden taloustilanne on valitettavasti tätäkin kireämpi. Ne muodostavat 30 % valtion budjetista ja EU jo tarkkailee Suomen ylivelkaantumista sekä hyvinvointialueiden säästötoimenpiteiden onnistumista.

Raitikkarahat tulee panostaa Suomen parhaaseen koulutukseen, joka takaa nuorten tulevaisuuden ja toimii vetovoimatekijänä.

Jotta voimme taata laadukkaat palvelut tulevaisuudessakin, tulee panostaa elinvoimaisuuden kasvuun ja vastuulliseen taloudenpitoon. Veronkiristykset ja holtiton velkaantuminen eivät ole ratkaisuja. Ensimmäinen latistaa toimelijaisuuden ja toinen on pois tulevien polvien hyvinvoinnista. Vain työllä ja yrittämisellä voidaan luoda lisää hyvinvointia!

Jotta kaupungin tulopuolta saadaan kasvatettua kestävästi, tulee panostaa yritysten toimintaedellytyksiin, koulutukseen ja huippuosaajien houkutteluun. Kaupunkisuunnittelulla tulee tukea elinkeinoelämän ja korkeakoulujen yhteistyön edellytyksiä. Kannattamattoman ja kalliin raitiotiehankkeen rahat tulee panostaa koulutukseen, joka takaa nuorten tulevaisuuden ja toimii vetovoimatekijänä. Elinvoimaisessa kaupungissa jokaiselle löytyy töitä ja rahat riittävät laadukkaaseen koulutukseen ja tärkeisiin palveluihin.

Tehdään Turusta kaupunki, jossa jokaisella on mahdollisuus rakentaa omannäköistä elämää.

Hyvinvointialueen tulee tehostaa toimintaansa lähes kaikessa. On runsaasti ratkaisuja, jotka parantavat toimintaa ilman palvelutason heikkenemistä. Esimerkiksi: Tyksissä odottaa kolminumeroinen määrä jatkohoitopaikkaa. Jos muutamia erikoissairaanhoidon vuodepaikkoja vähentämällä katetaan lukuisten uusien hoivapaikkojen kulut, niin ikäihmiset saavat ansaitsemansa hoivan ja erikoissairaanhoidolle jää silti enemmän vapaita osastopaikkoja ydintoimintansa pyörittämiseen.

Kun tietojärjestelmien yhtenäistäminen ja maakunnallinen tiedonvaihto saadaan maaliin, ammattilaisten työ sujuvoituu. Kaikkea ei enää tarvitse kaivella kankeasta Kanta-arkistosta. Päivystyksen kaksoistietojärjestelmä on myös esimerkki tarpeettomasta turhan työn teettämisestä, jossa olisi parantamisen varaa.

Jotta omalääkäriys saataisiin vihdoinkin taattua, tulisi koko Suomessa asteittain siirtyä terveyskeskusmallista kohti länsieurooppalaista ammatinharjoittajallääkäriyttä. Siinä on eri tavalla kannustimet kohdillaan potilaiden vastanottamiselle, asiakaskuntaan sitoutumiselle ja pitkien hoitosuhteiden syntymiselle.

Talousahdingonkin keskellä voimme varsinaissuomalaisina olla ylpeitä maailmanluokkaisesta erikoissarairaanhoidostamme. Tyks on edelleen maailman 150 parhaan sairaalan joukossa. Erityisesti takaamallla tieteellisen tutkimustoiminnan edellytykset saamme houkuteltua ja sitoutettua huippuosaajia ja siten turvattua terveyspalvelujemme kruununjalokiven tulevaisuudessakin.

Lisää tietoa minusta:

Sauli Seittenranta

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Kiitos jokaiselle äänestäjälleni, Kokoomukselle ja valtuustoryhmälle luottamuksesta!

— Tiedote 17.5.2025 —
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä on päättänyt paikkajakoesityksestään tulevalle kaudelle. Uusi aluevaltuusto päättää luottamustehtävistä puolueiden esitysten mukaan uuden aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa 4.6.

— Kiitän luottamuksesta, ja tartun tehtävään määrätietoisesti. Kokoomus edistää vaikuttavampia ja ihmislähtöisempiä palveluita koko Varsinais-Suomessa. Keskiössä on palveluiden laatu, oikea-aikaisuus ja saatavuus – kuntarajoista ja hallintoseinistä riippumatta, kommentoi turkulainen Sauli Seittenranta.

Kokoomuksen tavoitteet tulevalla vaalikaudella pohjautuvat “Sinun hyvinvointisi on tärkeintä” -vaaliohjelmaan. Tavoitteena on parantaa ihmisten hoitoonpääsyä unohtamatta jatkuvaa toiminnan kehittämistä.

— Hyödynnämme tutkittua tietoa, asukkaiden palautetta sekä alueemme huippuosaamista. Mahdollistamme ammattilaisten onnistumista työssään, oli kyseessä sitten terveydenhoitaja, virkajohtaja tai ostopalvelutuottaja. Kaiken tavoitteena on, että jokainen varsinaissuomalainen saa tarvitsemansa avun silloin, kun sitä tarvitsee ja että jokainen veroeuro käytetään viisaasti laadukkaiden palveluiden tuottamiseen, summaa Seittenranta.

Valtuuston puheenjohtajaksi esitettävä maskulainen Katriina Hiippavuori on samoilla linjoilla.

— Tarvitsemme rohkeutta ajatella ja toimia uudella tavalla, yhteistyötä vaalien. Eri alojen asiantuntijuus ja kokemus luovat vankan pohjan hyvinvointialueen kehittämiselle haastavassa taloustilanteessa. Kuuntelen tarkasti hyviä ratkaisuja tulevat ne sitten oikealta, vasemmalta, keskeltä tai politiikan ulkopuolelta, summaa Hiippavuori.
See MoreSee Less

Kiitos jokaiselle äänestäjälleni, Kokoomukselle ja valtuustoryhmälle luottamuksesta!

-- Tiedote 17.5.2025 --

Äänestä tänään kunta- ja aluevaaleissa!

Äänestämällä Kokoomusta saat vastuullista talouspolitiikkaa. Palvelut turvataan kasvulla, työnteolla, yrittämisellä ja sopeuttamisella. Työnteon kannattavuutta ei heikennetä veronkiristyksillä. Tulevia polvia ei kuormiteta ylivelkaantumisella. Vain työllä ja yrittämisellä luodaan uutta hyvinvointia ja turvataan julkisten palveluiden rahoitus tulevaisuudessakin.

Suomen ja koko Euroopan heikentynyt taloustilanne heijastuu Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen talouteen. Suomi oli jo joutua EU:n alijäämämenettelyyn, mutta sai tähän lykkäystä mm. hyvinvointialueille suunniteltujen säästötoimenpiteiden ansiosta. Suomen talous on saatava kuntoon niin kasvua tukevin kuin menoja sopeuttavin toimin.

Kokoomus ei leikkaa sote-palveluista vaan hillitsee menojen kasvupainetta. Tällekin vuodelle valtion rahoitus soteen on lisääntynyt 2,2 miljardia euroa. Varsinais-Suomen hyvinvointialue on Kokoomusjohtoisesti onnistunut monin toimenpitein hillitsemään kustannusten kasvua. Hyvinvointialueilla on runsaasti keinoja työkalupakissa toiminnan järkevöittämiseksi. Tarvitaan vain tahtoa.

Kokoomus ei leikkaa koulutuksesta vaan hillitsee menojen kasvupainetta. Tällekin vuodelle valtion rahoitus koulutukseen, opintotukeen ja tutkimukseen on lisääntynyt n. 400 miljoonaa euroa. Painopistettä on siirretty toisen asteen (jo aiemman tutkinnon omaavien) ammatillisesta koulutuksesta perusopetukseen ja korkeakoulutukseen. Turku on Kokoomusjohtoisesti panostanut kuluneen kauden mm. päiväkotien ja koulujen korjausvelkaan uusilla rakennuksilla ja väliaikaisilla väistötiloilla.

Julkistalouden laiva kääntyy hitaasti. Veronkiristykset ja velkaantuminen eivät tässä taloustilanteessa ole vaihtoehto.

Äänestä siis taloudellisesti kestävän politiikan puolesta!

Äänestä siis taloudellisesti kestävän politiikan puolesta!Image attachmentImage attachment+2Image attachment

See MoreSee Less

Load more

Yhteystiedot

sauli.seittenranta@gmail.com

Scroll to Top