(Puolustimme puoluekokouksessa Kristiina Makkosen esitystä aborttilainsäädännön byrokratian höllentämisestä.)
2020 Kokoomuksen puoluekokous oli itselleni ensimmäinen ja siten erittäin silmiä avartava ja ajatuksia herättävä kokemus. Aikaisemmin monista ylioppilasliikkeen liittokokouksista olivat käytänteet äänestyslipukkeita ja kannatuspuheenvuoroja myöten tutut. Jotain uutta oli kuitenkin ilmassa. Yo-politiikassa vuodesta toiseen toistuvat samat kolme mantraa opiskelijoiden toimeentulosta, kestävästä kehityksestä ja vähemmistöjen oikeuksista saivat vihdoinkin laajempaa kontekstia ja monipuolisia painoarvoltaan vähintään yhtä tärkeitä teemoja rinnalleen.
Valtion velkaantuminen, työllisyystoimet ja veropolitiikka. Natoon liittyminen, kannabiksen laillistaminen, perhevapaauudistus ja vaikka aborttilain uudistaminen, jota lääkiskaverini Kristiina Makkosen aloitteesta menestyksekkäästi edistimme. Eli siis laajoja yhteiskunnallisia asioita, joihin vaikuttamiseen oli suurta paloa, mutta aiemmin ei vastaavanlaisia tilaisuuksia ollut tarjoutunut. Jos sinua kiinnostaa politiikka edes harrastuksen muodossa, harkitse puoluekantaasi ja valitse sopivimmalta tuntuva puolue. Sinullekin varmasti tarjoutuu ennen pitkää tällainen tilaisuus päästä perehtymään syvemmin ja jopa viemään ajatuksiasi eteenpäin satojen puoluetovereiden kanssa.
Toinen iso ero yo-liikkeeseen on näiden päätösten vaikuttavuus. Äänestimme yhden Suomen puolueiden kannoista. Ja nämä kannat kaikuvat suoraan eduskuntaankin. Emme tietenkään voi velvoittaa puolueen kansanedustajia päättämään haluamallamme tavalla, kansa on vaaleissa antanut tämän yksinoikeuden jokaiselle heistä. Puoluekokousaloitteet tarjoavat kuitenkin kansanedustajille ja tuleville kansanedustajaehdokkaille valmiiksi pureksittuja ja koeäänestettyjä päätösehdotuksia. Näin he saavat paremman kuvan siitä, ovatko esitetyt ajatukset ollenkaan kannatettava kyseisen puolueen äänestäjäkunnassa.
Kokouksessa ajatukset harhailivat välillä pohtimaan tätä eduskunnan ja puolueiden välistä suhdetta. Yksipuoluejärjestelmissä, joista kuuluisimpana on asiaa häpeilemätön Kiina, periaatteessa puoluekokouksen kaltainen elin päättää suoraan laeista ja toimenpiteistä ilman, että kansa pääsee äänestämään edustajiaan. Tämän lisäksi järjestelmässä on paljon systeemisiä ongelmia, jotka johtavat korruptioon, esimerkiksi vallassa olevat päätöksentekijät vaikuttavat puoluekokousedustajien valintaan. Tällainen vallan keskittyminen ei ole demokratiaa. Se ei kuuntele kansaa, ei tunnusta kansalaisten oikeuksia, eikä johda muuhun kuin kansan sortamiseen, kuten suuresta harppauksesta, tianamen squaren tapahtumista ja teknodystopisesta kehityksestä on nähty.
Samaisista syistä en toivoisi yhdellekään Suomen puolueelle yli 50% enemmistöä eduskuntaan ja onneksi vaalitapamme ehkäisee tämän toteutumista tehokkaasti. Toisin kuin Kiinassa, jossa valtakamppailut ovat jatkuvia puolueen sisällä, Suomessa suurimmat taistot käydään puolueiden välillä erityisesti vaaleissa läpinäkyvänä kansalle, joka lopulta valitsee päättäjät. Näiden jälkeen puolueet ovat pakotetut hautaamaan sotakirveensä, jos ne haluavat päästä enemmistökokoonpanoon ja hallitukseen, sekä neuvottelemaan omia teemojaan hallitusohjelmaan.
Suoraan kansan äänestämät edustajat, sekä De Hondtin takaama monipuoluejärjestelmä ja läpinäkyvä sopimispohjainen päätöksenteko. Nämä ovat ainesosat kansalaisia kuuntelevalle demokratialle, joka ei päätä suljettujen ovien takana asioita omien intressiryhmien tai pelkän valtion edun takaamiseksi. Nämä ovat ainesosat kansalaisten vapauden vaalimiseksi.
